koulu tuntuu taas vaativan mahdottomia. pitäisi opetella ulkoa ruotsin verbejä, lukea kokeisiin, askarrella musiikin esitelmää, valmistella äidinkielen kirjailijakansiota, pohtia erilaisia aihekokonaisuuksia (esimerkiksi ekokatastrofi, sota, maanpuolustus & rauhantyö) uskonnon tekstiä varten ja yrittää siinä samalla hoitaa vielä kaiken muunkin koulunkäynnin ja elämisen. ei ole kyllä kauhean hauska juttu tämä peruskoulun viimeinen kevät, minua ainakin ahdistaa jo. kaikki ovat sitä paitsi jo kyllästyneet opiskelemaan! siihen lisäksi opettajat vielä korostavat joka välissä, miten tämä on ratkaisevaa aikaa ja miten meitä arvostellaan ja kuinka nyt on vuorossa "viimeinen ponnistus". olen kurkkuani myöten täynnä sitä!

huutelijapoikaakaan ei koulunkäynti kiinnosta, ja hän kyllä näyttää sen. minua kyllä lievästi häiritsee se, miten me muut emme saa opiskeltua, kun hän istuu keskellä luokkaa härnäämässä opettajaa. taitaa olla niin, että useimmat opettajat saavat viettää koululla aikaansa kesälläkin, eivätkä vähiten hänen takiaan. melkein säälin jo luokanvalvojaamme ja opinto-ohjaajamme, millaisen paikan eteen he joutuvat. minusta olisi kuitenkin mukava päästä opiskelemaan ihan kunnolla, ja odotankin jo sitä, kun tiemme toukokuun viimeisenä päivänä eroavat toivottavasti lopullisesti.

en tiedä miten oikein suhtautuisin jiihin. hän on kyllä yksi luokkamme persoonallisimmista ilopillereistä, mutta välillä hän on häiritsevän töykeä. en tiedä olenko vähän herkkä edelleen sen takia, että hän kuitenkin kiusasi minua melko ikävästi, vai kokevatko muutkin hänen huomautuksensa välillä kiusallisina ja epämieluisina - hän ei nimittäin pelkää kommenttiensa vastaanottoa, vaan laukoo jokaisen ajatuksensa ilmoille saman tien.

kymmenen viikkoa peruskoulua jäljellä, ja edessä on vielä kouluni juhlatkin tasavuosien kunniaksi (joihin minut nakitettiin juontamaan). mitä tästä tuleekaan!