koulukäyntimotivaationi ei ole ollut viime aikoina mitenkään järjettömän suuri. olen yrittänyt olla tunneilta pois aika monella keinolla, ja onnistunutkin siinä. milloin olen ollut oppilaskunnan hallituksen kokouksessa, milloin olen ollut vapaaehtoisena maalaamassa koulun kuvataiteen luokan ulkopuolelle tullutta seinämaalausta. silloin kun olen ollut tunneilla, olen ollut osa suurta "meitä kiinnostaa tällä hetkellä enemmän hauskanpito kuin sektorin pinta-alan laskeminen" -porukkaa - johon on tosin kuulunut puolet luokasta.

huutelijapojan tilanne tiivistyi eilen aika hyvin, kun englannin tunnilla hänellä ei ollut kirjoja mukana, eikä ollut hänen ystävälläänkään. luokanvalvojamme antoi kyllä huutelijapojan ystävälle kirjan lainaan, muttei huutelijapojalle. kun ystävä kysyi asiasta, vastaus oli oikeastaan melko odotettu: "no sanotaanko näin, että sulla nyt on vielä toivoo jälellä."

kokeita on taas alkanut olemaan ihan kiitettävästi. tällä viikolla suoriuduin yhteiskuntaopista ja joten kuten fysiikasta, ensi viikolla vuorossa ovat englanti ja uskonto. lukeminen ei kauheasti kiinnosta, mutta ihmetyksekseni asiat ovat painuneet päähäni yllättävän hyvin - vaikka esimerkiksi yhteiskuntaopin koealue käsittelikin pääosin kansantaloutta. toivon nyt vain kovasti, että jaksan lukea, vaikkei kiinnostusta kirkon hallintoon tai ihmisen hermoston toimintaan liiemmin ole.

epäilemme yhden ystäväni kanssa, että eräällä yhteisellä ystävällämme olisi anoreksia. hän painaa alle 48 kiloa ja on kuitenkin lähemmäs 165 senttiä pitkä, ja hän näyttää aivan luurangolta. viimeksi pohdimme asiaa perjantaina, ja yritimme muistella, millainen ystävämme oli aiemmin. nyt hän miettii syömisiään ahkeraan ja liikkuu melko paljon. olemme yrittäneet sanoa hänen poikaystävälleen, että käskisi häntä syömään, mutta ehkä poikaystävä pelkää, että ystävämme paisuisi liikaa. ystävämme väittää, että hän syö kotonaan valtavia määriä ruokaa - pohdin itsekseni, että jos se pitää kutinsa, voisiko hänellä olla bulimian poikastakin. ajattelimme ystäväni kanssa odottaa parhaillaan menossa olevaa terveystarkastusten kierrosta, sillä terveydenhoitaja toivottavasti sanoo hänelle jotain. jos ei sano, ajattelin puhua jollekulle, sillä ystäväämme ei näy ollenkaan, jos hän kääntyy sivuttain, hän on niin pelottavan laiha.

toivon myös, että tupakansavu luokassamme hälvenisi. välillä tunnen, miten haju tunkee suun ja nenän limakalvoille, eikä häivy sieltä pois. tsemppaan itseäni silläkin ajatuksella, etten joudu haistelemaan ainakaan noin voimakasta lemua enää kuin alle puoli vuotta - luojan kiitos lähdemme häiriköiden kanssa eri kouluihin.