saimme tänään englannin pistokokeet takaisin. sain 9+, ja kerroin asian eräälle luokkani pojalle, kun hän sitä kysyi. "vähä huono!" "mm, eikö ookkin?" "älä ota tosissaan, ei se oo!" olin tästä aika yllättynyt, mutta kuitenkin iloinen, sillä poika on silloin tällöin moittinut minua.

uskonnon opettajamme puhui tänään siitä, miksi ei lue kokeiden numeroita ääneen. hän kertoi siitä, kuinka oli koulussa yleensä ysin ja kympin oppilas, mutta päässälaskuissa vähän hidas. opettaja luki päässälaskukokeiden numerot julkisesti, ja muut vinoilivat siitä opettajalleni. hän kertoi myös siitä, kuinka kahdeksainen voi olla kympin oppilaalle kova paikka, ja varsinkin, jos joku vielä vinoilee siitä. yritin nieleskellä, etten olisi itkenyt, sillä olen niin monta kertaa kuullut vinoilua koenumeroistani - sekä hyvistä että huonoista. ajattelin mennä kiittämään häntä seuraavan uskontotunnin jälkeen. nytkin meillä on tulossa armoton koerypäs, ja hieman hirvittää.

kävin tukihenkilöllä viikolla ajatuksenani alunperin kertoa ruotsin tunneista ja keskustelukumppanin uupumisesta. lopulta tilanne oli kuitenkin se, että parahdin itkuun ja sanoin olevani hyvin yksin, sekä kotona että koulussa. tukihenkilö tuli lopulta siihen tulokseen, että tarvitsisin poikaystävän. tapaamme myös ensi viikolla.

vaikka kiusaajani ovatkin hiukan hiljempaa nyt, perääni hyi vittua huutavat pojat eivät ole kuitenkaan unohtaneet minua. eräs ystäväni kaveeraa heidän kanssaan ja kertoi, että he ovat antaneet minulle nimen karhu, sillä näytän kuulema aivan karhulta. he kuulema usein ruokalassa kuiskivat toisilleen "hyi vittu tuollon se karhu", kun haen leipää tms. he myöskin räkättävät minulle keskenään. se on syy, miksi minun ja ystäväni on pidettävä hieman matalampaa profiilia, emmekä voi jutustella kovin avoimesti koulussa.

olen ollut viime aikoina väsyneempi kuin koskaan.

tein sen taas! hommasin kiusaajalleni puoli tuntia istumista. hän suttasi mustekynää viime viikolla yhden kieliluokan takaseinään, ja minä ilmiannoin hänet keskiviikkona opettajalle. tänään opettaja otti kiusaajani luokkaan ennen ensimmäisen tunnin alkua, ja antoi hänelle tunnin istumista. kiusaajani pyysi aamunavauksen aikana pyyhekumiani lainaan ja kumitti seinää sillä ja sormellaan niin, että jälki lähti. kiusaajani sai rakkulan sormeensa ja pyyhekumini suhteellisen huonoon kuntoon. koska jälki lähti seinästä, rangaistus väheni puolella. edes huono omatunto ei vaivaa minua, vaikka kiusaajani onkin ollut viime aikoina aika rauhassa ja mukavakin.

keskiviikkona meillä oli luokanvalvojan tunti, ja kaikille kahdeksansille pidettiin silloin kysely koulukiusaamisesta. kysymykset olivat luokkaa 'pelkäätkö jotain luokkakaveriasi? miksi?' ja 'jos koulussamme kiusataan, miten?'. vastasin niihin rehellisesti ja mahdollisimman tyynesti. näin, että eräs luokan ns. kovemmista pojista oli laittanut paperiinsa, että häntä kiusataan koulussa. luulen ja uskon, että aika monen paperissa saattaa lukea jotain tyyliin 'minua kiusataan'.

tämä alkaa käydä jo tylsäksi, sillä ei minua niinkään kiusata enää. enemmän minua ahdistaa nykyään se, etten löydä tasoistani keskusteluseuraa. keskiviikkona jäin saksanopettajan kanssa koulun jälkeen puhumaan kielten opiskelemisesta kymmeneksi minuutiksi. kävin torstaina kiittämässä häntä juttutuokiosta, sillä pidin hänen kanssaan puhumisesta. torstaina vaihdoin myös ihan muutaman sanan äidinkielenopettajan kanssa smash asemista, siitäkin pidin kovin. en jaksaisi puhua vain leipomisesta enkä jaksaisi koko ajan jossitella! luokkani oppilaat - tytöt varsinkin - tuntuvat kamalan lapsellisilta. poikien kanssa juttelusta pidän, usein heillä on hauskemmat jutut kuin tytöillä. onneksi rinnakkaisluokalla on eräs minua vuoden vanhempi poika, jonka kanssa olen viime aikoina jutellut paljon, ja hän on myös edes hieman fiksumpaa juttuseuraa.

toinenkin ongelma minulla on - kyllästyn nykyään kamalan helposti ruotsin tunnilla. kokeet menevät vasemmalla kädellä sutaisten, eikä kielessä ole minulle mitään haastetta, opin asiat aivan helposti. kun muut jankkaavat eivätkä osaa, alan tuskastua siihen, että olen oppinut asian jo aikoja sitten. tunneilla ei siis ole sellaista tylsää kuin normaalisti, vaan oikeasti äärettömän puuduttavaa ja uuvuttavaa. en jaksaisi käydä koko tunneilla, sillä ärsyynnyn siitä, kun ihmiset eivät ymmärrä asioita. siksi minusta ei tulekaan koskaan opettajaa, vaikka kiinnostusta ja kykyjä olisi. en kestäisi tyhmiä ja säälittäviä oppilaita.

vetäydyn siis aina vain enemmän omiin oloihini, kun en jaksa kuunnella muiden juttuja. viime aikoina olen toivonut, etten olisi näin kypsä ikäisekseni.

äiti ilmoitti sunnuntai-iltana, että hänellä ja luokanvalvojalla on palaveri keskiviikkona, ja että minunkin olisi paras olla mukana. menin maanantaina kysymään luokanvalvojalta, mikä ihmeen palaveri ja mihin liittyen. luokanvalvoja tahtoisi, että minun olisi mukava tulla kouluun. hän myös tahtoi kartoittaa, minkälaisia väyliä auttamiseen koulu voisi tarjota.

keskiviikon palaverissa olivatkin meidän kolmen lisäksemme myös rehtori, opo ja isäni. ei se palaveri mitään auttanut. minulle vain yritettiin toitottaa, kuinka minun pitäisi höllentää otettani koulusta, eikä stressata siitä niin paljon ja ajatella vain numeroita. myös rimaa pitäisi laskea, etten pyri aina täydelliseen suoritukseen. aion siltikin jatkaa samalla tavalla kuin aiemmin, sillä en osaa muuttaa perfektionismiani.

toinen kiusaajistani oli keskiviikkona urheilukisoissa ja torstaina muuten vaan pois. silloin eräs ystävistäni oli kiusaajani kanssa. he räkättivät torstaina ruokalassa aivan uskomattoman paljon, niin, että varmasti koko koulu raikaa kaikkia luokkia myöten. itse söin hiljaisena leipää heidän vieressään, sillä en jaksanut heidän elämöintiään. lähdinkin pian pois, ja istuin lukemassa kirjaa, kun he tulivat saman luokan eteen, siihen tulivat lopulta muutkin. tytöt nauroivat ja huutivat niin paljon, että meinasin räjähtää.

lähdin kuitenkin opon luo, sillä hän oli sanonut keskiviikkona, että joko hänelle, luokanvalvojalle tai rehtorille saa tulla sanomaan, jos jotain on. kerroin hänelle, etten uskaltanut palaverissa kertoa, kuinka en jaksa ystäväporukkani seuraa. kaikilla muilla on kotitalous valinnaisaineena paitsi minulla, ja he puhuvat joka ikinen hetki leipomisesta. itse kun en pidä leipomisesta enkä ruoanlaitosta erityisemmin, en jaksa kuunnella heidän juttujaan. haluaisin puhua jonkun kanssa esim. lauantain smash asemista, enkä vain jauhaa turhia. opo aavistelikin, että asia on näin. hän sanoi, että minulle pitäisi löytää joku, jonka kanssa voin puhua, joku nuorempi kuin tukihenkilö (hän on neljänkymmenenviiden ja viidenkymmenen ikävuoden välillä). tottahan sitä pitäisi, ja pitäisi niin paljon muutakin.

englannin tunnilla vastasin johonkin tehtävään väärin, ja luokkani poika (joka muuten on, minusta ainakin, ihan mukava) sanoi jotain tyyliin: "nii, kuulitko?" luokanvalvojani opettaa englantia, ja hän komensi poikaa. en muista, pyysikö hän minulta anteeksi. olin kuitenkin hämmentynyt.

ps. tein kolme eri masennustestiä, joista ensimmäinen sanoi minun olevan "lievästi masentunut", toinen "kärsivän masennuksesta", ja kolmas kehotti hakeutumaan pian hoitoon.

sekosin tänään matematiikan tunnilla täysin. meillä on ollut oikeastaan koko syksyn potenssioppia, enkä ole oikein ymmärtänyt asiaa kunnolla. opettaja päätti pitää meille pistokokeet, joten olin aivan pihalla ja purin ahdistukseni ja paniikkini puhisemalla, vääntelehtimällä ja potkimalla niin reppuani, pulpettiani kuin edessäni hurissutta ilmastointilaitetta.

en osannut tehtäviä lainkaan, joten rupesin turhautuneena itkemään. yritin kyllä purra kieltä ja huulta viimeiseen asti, muttei se auttanut kauaakaan. lopulta, kun paperit piti palauttaa, opettaja kai mainitsi jotain laskimesta, jota käytin kokeessa. kiusaajani rupesi heti huutamaan, miksi sain käyttää laskinta ja miksi muut eivät saaneet. siinä vaiheessa purskahdin tosissani itkuun, ja itkin koko lopputunnin. olin kuulevinani, kuinka kummatkin kiusaajani kuiskivat ja tirskuivat keskenään. kun tulimme koulusta kotiin ystäväni kanssa (joka istuu luokassa kiusaajani vieressä), hän kertoi, että kiusaajani oli ollut kauhuissaan itkemisestäni. hän luuli ja uskoi, että sai aikaan itkemiseni. olin yllättynyt tästä tiedosta.

tunnin loputtua opettaja tuli luokseni ja vakuutti, ettei pistari vaikuta numeroon ratkaisevasti, ja tarjosi tukiopetusta ensi viikolla. harkitsen sitä, vaikka se tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ja alentavalta, en ole koskaan ollut tukiopetuksessa. aivan kuin minusta olisi tullut tyhmä ja minut olisi alennettu alempaan kastiin. itkin kuitenkin niin holtittomasti, että opettaja lähti syömään ja jätti minut luokkaan. pian saapui luokanvalvojani, jonka kanssa kävimme asioita läpi, ja hän mm. käski minun vähentää koulun takia stressaamistani. puhuimme myös kiusaamisesta ja kotioloistani (pelkään isääni ja äitini luulee, että minulla on anoreksia). ei siinä muuta, mutta kun itkin matikan luokassa koko ruokailun ajan, enkä ehtinyt syömään mitään, tuskin luokanvalvojanikaan. hän myös jäi minun takiani pois jostain opettajien palaverista. niiden lisäksi meillä oli koulukuvaus melkein heti kohtaukseni jälkeen, toivottavasti silmäni eivät ole aivan punaiset kuvassa.

muuten viikko on mennyt hyvin, ilman mitään kummempia. olen tullut toimeen kiusaajieni kanssa hyvin, ja pitänytkin heistä. kiusaamista on ollut niin vähän, jos oikeastaan ollenkaan, etten ole nyt kuluneen neljän viikon aikana ehtinyt kasvattaa minkäänlaista inhoa kiusaajiani kohtaan. tunneillakin on sujunut rauhallisesti, enkä ole kuullut kummempaa kuittailua mistään. toivottavasti tämä nyt tästä.

en ole vieläkään kertonut luokanvalvojalle mitään. vieläkään. mitään.

hän kyllä kysyi minulta tiistaina ruokajonossa, onko mitään esiintynyt. yritin sopertaa jotain "totta kai nyt jotain pientä muttei mitään sen kummallisempaa" -esitystä, ja se kelpasi luokanvalvojalle. hän sanoi luokan olleen rauhallinen ja rento edellisellä tunnilla, kun meillä oli luokanvalvojan pitämää englantia.

en ainakaan muista, että tällä viikolla olisi kiusaamista ollut harvinaisen paljon, jos ollenkaan, joten sinänsä kyseessä on iloinen viikko. sen sijaan kävimme mm. tänään kiusaajani kanssa juuri ennen saksan tuntia keskustelun mp3-soittimista ja musiikista. hän ei aliarvioinut näkemyksiäni tai mieltymyksiäni, enkä minä hänen. keskustelimme kuin kaksi aivan tasavertaista ihmistä, ja pidin siitä. hän toi ajatuksensa esiin rauhallisesti, enkä minäkään kiihtynyt.

kiusaajani ja minä olemme olleet muutenkin tekemisissä tällä viikolla. pelasimme samassa joukkueessa pesäpalloa (hän huusi minut joukkueeseensa), ja meillä oli mukavaa. hän oli ykköspesällä ja minä olin ykkösen ja kolmosen välissä varmistamassa. kiusaajani tosin haukkui lukkarina toimineen ystäväni lyttyyn, mutten uskaltanut sanoa mitään. olisi pitänyt.

uskon kuitenkin, ettei tämä hyvä vaihe kestä kovinkaan kauaa. jostain syystä en ole herättänyt nyt niinkään kiusaajaani moittimaan minua, ja olen saanut elellä rauhassa. siitä olen pitänyt. ilman muuta hän häiritsee tunneilla edelleenkin, mutta yritän olla välittämättä.

tai hei, kyllähän kuulin ainakin yhden kommentin viikolla. pyöräilen nykyään kouluun, aikaisemmin kurkku paljaana, josta sain ilmeisesti nuhan. nykyään käytän kaulan suojana tummanoranssia huivia, jossa on rakastamani 70-luvun kuviointi. jätin sen kaulaan tiistaina, ja se oli minulla kaulassa loppuviikon. "miks sulla on huivi kaulassa?" tuli kerran, aika syyttävään sävyyn.